Valintakokeisiin panostettu, opiskelupaikka kovalla työllä saavutettu
ja ilolla vastaanotettu. Kuulostaako tutulta? Moni korkeakoulussa opiskeleva
nuori ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa osaa aavistaa, millaiseen
myllytykseen ja jatkuvien vaatimusten ristituleen on joutumassa. Opintojen ja arjen yhteensovittaminen tuo mukanaan uusia haasteita, joihin ei välttämättä ole etukäteen osannut varautua. Korkeakouluopinnot haastavat paitsi opiskelijoiden opiskelutaitoja, niin myös organisointi- ja paineensietokykyä. Yhä useampi
korkeakouluopiskelija uupuu kasvavan painemäärän alla ja eristäytyy
sosiaalisesti. Lisääntynyt eristäytyminen lisää paitsi yksinäisyyden
kokemuksia, myös syrjäytymisen riskiä ja mielenterveysongelmien syntyä (Lönnqvist,
178 – 180).
Nyyti Ry tarjoaa arjen ja opintojen välillä tasapainotteleville korkeakouluopiskelijoille apua ja tukea jaksamiseen ja elämänhallintaan. Yhdistyksen tavoitteena on edistää
opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja lisätä tietoutta mielenterveyteen
ja opiskelukykyyn liittyvistä asioista. Lisäksi Nyyti Ry tarjoaa opiskelijoiden ja nuorten
parissa toimiville koulutusta, materiaaleja, verkostoja ja sparrausta. Vaikuttamistyöllään
Nyyti Ry pyrkii vähentämään mielenterveysasioihin liittyvää häpeää ja kannustaa
avoimeen keskusteluun aiheesta. (Nyyti.fi)
Pääsimme ryhmätyöprojektissa osana sosionomi-opintoja tekemään
yhteistyötä Nyyti Ry.n kanssa. Tehtävämme oli suunnitella opiskelijoiden
yhteisöllisyyttä lisäävä ja yksinäisyyttä ehkäisevä tempaus. Tempauksen
suunnittelu lähti liikkeelle valitsemastamme kohderyhmästä eli omasta
kurssiryhmästämme. Kurssilla on noin 50 eri taustaista opiskelijaa, jotka eivät
kaikki tunne toisiaan. Tempauksella päätimme lisätä ryhmän sisäistä tuttuutta
ja järjestää ”lounaan tuntemattoman kanssa”. Jokaiselle ryhmän jäsenelle
arvotaan pariksi entuudestaan tuntemattomaksi jäänyt ryhmän jäsen, jonka kanssa
hän viettää yhteisen lounastauon koulun ruokalassa. Pari saa täytettäväkseen myös
kysymyslomakkeen, jossa heidän on tarkoitus arvioida tempauksen tehokkuutta ja
tavoitteen toteutumista. Raporttia tempauksen tuloksista seuraavassa postauksessa, stay
tuned!
-Namppa
Lönnqvist, J. (2005) Mielenterveyden ongelmat. Teoksessa:
Arpo Aromaa & Jussi Huttunen & Seppo Koskinen & Juha Teperi (toim)
Suomalainen terveys. Helsinki: Duodecim,
178 – 184.
Kiitos vaan lounastustehtävästä. Sehän oli mieluisa yllätys. Yksinäisyys todellakin on iso ongelma, varmasti myös opiskelijoiden yksinäisyys. Sosiaalialan opiskelijoiden voisi ajatella olevan sosiaalisesti vastuuta ottavia. Onko mahdollista, että tälläkin alalla joku kuitenkin jää porukasta?
VastaaPoistaKiva kuulla! Lounastreffitempaus sai oikein positiivisen vastaanoton ja palaute siitä on ollut kaiken kaikkiaan hyvää. Hyvä kysymys, että voiko tällakin alalla jäädä opiskelijaporukan ulkopuolelle ja kokea yksinäisyyttä. Varmasti todella persoonakohtaista miten yksilöt ottavat kontaktia toisiinsa ja solmivat ystävyyssuhteita, joten vaikeaa vastata. Itse kuitenkin näkisin, että riski on vähäisempi, koska alalle on luultavasti valikoitunut yksilöitä, joilla on lähtökohtaisesti hyvät sosiaaliset taidot. Oman kokemukseni mukaan muiden sosionomiopiskelijoiden kanssa on helppoa tulla toimeen ja liittyä mukaan jopa entuudestaan vieraaseen porukkaan. Ei voi kuitenkaan yleistää. Yksinäisyyden huomaaminen voi olla vaikeaa, varsinkin jos yksilö eristäytyy tietoisesti muusta ryhmästä.
PoistaHei!
VastaaPoistaTeidän projektiryhmän lounastreffit- tempaus oli oikein mukava piristysruiske koulunpäivän keskelle. Tosiaan meidän ryhmässä on entuudestaan itselle tuntemattomia opiskelijoita ja koulupäivän aikana ei juurikaan jää aikaa tutustua toisiin opiskelijoihin, paitsi niiden kanssa, joiden kanssa tekee jotain projektia yhdessä. Minä sain parikseni aivan vieraan henkilön, mutta lounaalla tavatessamme alkoi meillä heti syntyä keskustelua. Keskustelun aikana tuli esiin, että lounastreffiparillani onkin yhteisiä tuttavia yksityiselämässään minun projektiparini kanssa, joka oli syömässä samassa pöydässä meidän kanssa. Totesimme yhdessä, että melkein aina löytyy joku yhteinen tuttava, kun alkaa keskustella uuden henkilön kanssa. Olen samaa mieltä, mitä mainitsitte tekstissänne, että opiskelijat joutuvat työskentelemään ajoittain kovankin paineen alaisena ja silloin on tosiaan vaarana, että ajankäytön vuoksi alkaa vähentää sosiaalista elämäänsä ja keskittyy vain opiskeluun liittyviin tehtäviin. Sehän on todettu tosiasia, että ihminen pystyy purkamaan omia huoliaan vain keskustelemalla niistä toisen henkilön kanssa. Yksin ei saa jäädä murehtimaan omia asioitaan, vaan pitäisi aina kuitenkin jaksaa pitää yhteyttä omiin kavereihin. Jos opiskelee vieraalla paikkakunnalla, eikä ole vielä tutustunut uusiin ihmisiin, niin silloin pitäisi pyrkiä olemaan yhteydessä omiin vanhempiinsa ja vanhoihin kavereihinsa.
- Ansku
Hei, mukavaa että koit tempauksen piristävänä! Kuulostaa siltä, että kohdallasi tempaus on onnistunut juuri niinkuin olimme rymämme kanssa suunnitelleetkin.
PoistaVoin myös allekirjoittaa, että tosi usein uusien tuttavuuksien kautta löytyy joku yhteinen ja yhdistävä tuttava. Se saa maailman tuntumaan hetkellisesti paljon pienemmältä :)
Hei,
VastaaPoistaJa kiitos kivasta ideasta lounastreffien osalta. Idea oli itsessään piristävä ja mukaansatempaava. Tokikin pohdin mikä voisi nousta ns. "ongelmaksi" niin se, että osa syö omia eväitä jolloin treffit eivät välttämättä käytännössä onnistuneet kaikilla pareilla? Itse kuitenkin pääsin kyseisen hetken kokemaan mikä oli kiva juttu. :)
Oman ryhmän opiskelijat ovat pääsääntöisesti tuttuja, mutta ruokailuhetki antoi mahdollisuuden keskustella ja tutustua toiseen opiskelijaan enemmän henkilökohtaisella tasolla, kuin välttämättä aikaisemmin on ollut mahdollista.
Meillä monimuoto toteutuksen riskeinä voisin nähdä hyvin tämän yksinäisyyden, sillä kontaktointi muihin opiskelijoihin jää ainoastaan muutamiin kontaktitunteihin kuukaudessa sekä projektitöihin. Kohtaaminen on siis hyvin vähäistä. Toisaalta projektit mahdollistavat tutustumisen omaan pienryhmään ja voi luoda siten ystävyyssuhteita.
On totta että itse olen ainakin kokenut monimuoto-opinnot raskaiksi muun elämän rinnalla (työt, liikunta ja vapaa-aika). Usein viikonloput menevät pelkästään opintoihin liittyvien tehtävien parissa, jolloin ihmissuhteet kärsivät entisestään, mikä on itsessään riski yksinäisyydelle.
Hei, hienoa jos tempaus tempaisi mukaansa! Toivoimmekin, että ryhmäläiset lähtisivät ennakkoluulottomasti mukaan ja vähän heittäytyisivät. Mutta eipä tullut mieleen tuo mainitsemasi "omat eväät"-ongelma. Toivottavasti se ei rajoittanut monien parien lounastreffejä.
VastaaPoistaSinulla on hyviä ajatuksia liittyen monimuoto-opintojen ja yksinäisyyden väliseen yhteyteen. Itse ainakin mietin ennen monimuoto-opintoihin hakemista, että ovatko tämänkaltaiset opinnot oma juttu ollenkaan, juurikin tuon vähäisen kontaktiopetuksen takia. Aikaisemmissa opinnoissani olen kokenut opintojen aikana muodostuneet ystävyyssuhteet ja verkostot yhtä merkittäviksi palkinnoiksi kuin itse tutkinnon. Epäilin, voiko monimuoto-opinnoissa edes muodostua vastaavanlaisia merkittäviä ihmissuhteita. Nyt opintoja jo hetken tahkonneena uskon kuitenkin, että voi :)